Vihaan joulua, vaikka rakastan Jeesusta
Näin olen ajatellut viime aikoina. Huomaan, että en odota joulua iloisin mielin vaan siinä on jotakin ahdistavaa. Lue lisää
Jalat huutaa hoosiannaa ja multitaskaus viimeistään vie jalat alta. Vuodenaikakin on synkin ja pimein, tuomio on lähellä ja nuorisokin turmioitunutta. Minä olen väsynyt, en vaan jaksa. Mistä pyytää apua, kuka voisi auttaa? Vanhassa testamentissa hoosianna huuto esiintyy psalmissa 118, jossa hoosianna oli rukous- ja tervehdyshuuto. Kansa huusi hoosiannaa, kun Jeesus saapui palmusunnuntaina Jerusalemiin. Kansa näki Jeesuksessa odotetun Messiaan.
Ensimmäisen adventin teemana on nöyrtyminen. Jeesus saapui hiljaisena ja nöyränä kuninkaana Jerusalemiin ratsastaen aasilla. Jos johonkin rooliin on helppo samaistua, niin aasin rooliin. Onhan vitsailtu, miten Jeesus kautta aikain tarvitsee aaseja. Minäkin puurran yli voimieni, näännyn taakkojeni alle ja unohdan levätä. Mietin, miltä aasista tuntui. Tuo arkinen työjuhta sai kantaa maailman Vapahtajaa, kuninkaiden kuningasta, Jeesusta.
Ehkä meistä jokainen kutsutaan Jeesuksen kantajaksi. Ei kukaan, joka kantaa Jeesusta joudu nääntymään taakan alla. ”Minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani kevyt.” Jokainen, joka seuraa Jeesusta ja uskoo häneen, kantaa Jesusta mukanaan sinne, minne meneekin. Mutta kenenkään taakka ei tule suuremmaksi Jeesuksen tähden. Jeesus päinvastoin ottaa taakkoja meidän harteiltamme pois. Sellaisia taakkoja, joita meidän ei tarvitse kantaa. Jeesus on Vapahtaja. Hän vapauttaa meidät ennen kaikkea synnin taakasta. Siksi hänen kantamisensa on niin kevyttä.
Mitä Jeesus sitten sanoo stressaantuneelle Anulle? ”Tulkaa minun luokseni te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.” Tavallaan me olemme kaikki uupuneita ja ylirasittuneita. Meillä on piilossa sisimmässämme köyhyys, joka pelottavana ahdistaa ja masentaa meitä. Jeesus opettaa meitä luovuttamaan tämän sisäisen köyhyytemme hänelle ja tulemaan Jeesuksen luokse. Kun olen suostunut tulemaan Jeesuksen luokse, olen myös löytänyt hänen lupaamansa levon.
Se on lepoa Jeesuksen varassa, saan luottaa häneen. Hän on Vapahtajani, syntieni sovittaja. Se on myös lepoa Jeesuksen kanssa, hänen yhteydessään. Jeesus antaa sen levon, mitä uupunut ja väsynyt ihminen syvimmiltään kaipaa. Lepo on Jeesuksen yhteydessä elämistä ja sielun lepo on henkistä kasvamista ihmisenä. Tietoisena siitä, että Vapahtaja on meidän kanssamme, emme ole yksin.
”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” Matt. 11:28-30
Anu Pelkonen, Juvan seurakunnan nuorisotyönohjaaja
Näin olen ajatellut viime aikoina. Huomaan, että en odota joulua iloisin mielin vaan siinä on jotakin ahdistavaa. Lue lisää
Jalat huutaa hoosiannaa ja multitaskaus viimeistään vie jalat alta. Vuodenaikakin on synkin ja pimein, tuomio on lähellä ja nuorisokin turmioitunutta. Minä olen väsynyt, en vaan jaksa. Mistä pyytää apua, kuka voisi auttaa? Vanhassa testamentissa hoosianna huuto esiintyy psalmissa 118, jossa hoosianna oli rukous- ja tervehdyshuuto. Kansa huusi hoosiannaa, kun Jeesus saapui palmusunnuntaina Jerusalemiin. Kansa näki Jeesuksessa odotetun Messiaan. Lue lisää
Lähetystilaisuudessa tehtiin nojatuolimatka Juvan lähetystyöhön. Lue lisää
Juvaa ja juvalaisia on siunattu ihan omalla ristillä. Lue lisää