Vihaan joulua, vaikka rakastan Jeesusta
Näin olen ajatellut viime aikoina. Huomaan, että en odota joulua iloisin mielin vaan siinä on jotakin ahdistavaa. Lue lisää
Näin olen ajatellut viime aikoina. Huomaan, että en odota joulua iloisin mielin vaan siinä on jotakin ahdistavaa.
On jouluihmisiä ja sitten on kaltaisiani jouluvihamielisiä. Aika harvalle joulu on ihan sama. Joulu herättää tunteita.
Minussa on asunut jouluihminen, joka puuhaa ja hössöttää ja pyhinä nauttii tunnelmasta sohvalla lahjakirjaa lukien ja suklaata mussuttaen. Tai ainakin luulin niin.
Vuosia sitten lapsen äkäinen kommentti joulun alla herätti: ”Tänä jouluna, äiti, et sitten oo kipee!” Olin monena vuonna maannut aaton ja pyhät kovassa kuumeessa. Syksyn työstressi ja jouluhössötys sai minut kaatumaan sängyn pohjalle.
Aivan erityisesti kadun joulupuuhiani kahdeksan vuotta sitten. Muistan erityisen tarkkaan, että olen siivonnut, koristellut, leiponut ja kokannut yrittäen valmistaa täydellistä joulua. Se ei olisi ollut olennaista. Minun olisi kuulunut viettää enemmän aikaa isäni kanssa, joka oli sairas. Hän kuoli 29.12. Sen joulun jälkeen en ole kyennyt jouluvalmisteluihin.
Useimmat ei-jouluihmiset tuntuvat muistavan erityisen hyvin ne joulut, kun joku läheinen sairastui tai kuoli. Ne joulut, kun vanhemmat riitelivät, päihteet aiheuttivat mielipahaa, oli avioero käsillä, oli liian vähän rahaa, tuntui erityisen yksinäiseltä…
Jouluna tapahtuu ihan samoja asioita, kuin vuoden muinakin päivinä. Jouluun liittyy niin paljon odotusta aivan erityisestä rakkaudesta, hyvyydestä, kauneudesta, runsaudesta, rauhasta ja ihanuudesta ja siksi huonot asiat ja pettymykset korostuvat erityisen paljon. Ja sitä minä joulussa vihaan. Odotuksia, jotka eivät täyty tai joita en pysty täyttämään.
Rakastan Jeesusta ja siksi hänen syntymäpäiväänsä. Hän syntyi köyhille vanhemmille kurjaan talliin. Hän eli ihan tavallisen ihmisen elämää ja kuoli tuskaisen kuoleman ristillä. Hän tietää, mitä ihmisyys on. En usko, että hän toivoo minun juhlivan hänen syntymäänsä minkään stressaavan täydellisyyden tavoittelun keskellä.
Hän syntyi minun armahtajakseni ja vapahtajakseni, koska olen syntinen ja siis hyvin epätäydellinen. Hän antaa minulle luvan viettää joulua leväten rakkaudessaan. Ei haittaa, vaikka vietän hänen syntymäpäiväänsä vähillä rahoilla, väsyneenä, sairaana, epätäydellisissä ihmissuhteissa ja yksinäisenä. Tänä jouluna en yritä olla mitään muuta, en tehdä enempää kuin jaksan.
”Juuri meille kylmenneille
Jeesus avun tuonut on.
Kiitä, kiitä Herraa siitä,
toivon saa nyt toivoton.
Nyt on sulla, nyt on mulla
riemujuhla verraton.”
Virsi 28:6
Aila Asikainen, Juvan seurakunnan lähetyssihteeri
Näin olen ajatellut viime aikoina. Huomaan, että en odota joulua iloisin mielin vaan siinä on jotakin ahdistavaa. Lue lisää
Jalat huutaa hoosiannaa ja multitaskaus viimeistään vie jalat alta. Vuodenaikakin on synkin ja pimein, tuomio on lähellä ja nuorisokin turmioitunutta. Minä olen väsynyt, en vaan jaksa. Mistä pyytää apua, kuka voisi auttaa? Vanhassa testamentissa hoosianna huuto esiintyy psalmissa 118, jossa hoosianna oli rukous- ja tervehdyshuuto. Kansa huusi hoosiannaa, kun Jeesus saapui palmusunnuntaina Jerusalemiin. Kansa näki Jeesuksessa odotetun Messiaan. Lue lisää
Lähetystilaisuudessa tehtiin nojatuolimatka Juvan lähetystyöhön. Lue lisää
Juvaa ja juvalaisia on siunattu ihan omalla ristillä. Lue lisää